
Ajatusjooga™
Via-Akatemia
Elokuun teema Ajatusjoogan Tiellä on luonteen jalostaminen. Se on teema, jonka voi löytää monista maailman viisausperinteistä ja jonka merkitys tuntuu kasvavan muuttuvassa maailmassa. Keskustelemme yhteiskunnan ongelmista, teknologian kehityksestä, taloudesta tai maailmanpolitiikasta, mutta pysähdymmekö pohtimaan sitä, että toivomamme muutos alkaa ihmisestä itsestään?
Yhteiskunta rakentuu ihmisten ajatuksista, valinnoista ja teoista. Siksi luonteen jalostuminen ei ole vain yksilön oma päämäärä, vaan myös palvelus ympäröivälle maailmalle ja yhteinen päämäärämme.
Ajatusjoogassa luonteen jalostuminen on yksi henkisen kasvun päämääristä. Kyse on pitkästä ja haastavasta kasvumatkasta, jossa ihminen oppii tuntemaan itseään, ohjaamaan ajatteluaan yhä tietoisemmin ja tekemään rakentavia valintoja arjen keskellä.
Luonteen jalostaminen ei ehkä ole nykyajassa kaikkein puhutuimpia aiheita. Sehän vaatii ihmiseltä henkisiä voimavaroja ja vaivannäköä. Se vaatii myös toisen kunnioittavaa huomioon ottamista.
On myös elämänvaiheita ja -tilanteita, joissa ihmisen luonne joutuu todella koetukselle. On ymmärrettävää, ettei ihminen aina jaksa olla jalo. Mutta voisimme lähestyä kuukauden teemaa juurikin ajattelun suunnasta. Toistuvat ajatuskaavat luovat mieleen asenteen, jonka kautta kohtaamme todellisuutemme. Siksi näemme asiat eri näkökulmista kuin toiset ihmiset, koska oma toistuva ajattelumme on luonut meille ajattelumme mukaiset todellisuuslasit silmiemme eteen.
Ajattelu, luonne, näkökulmat ja asenne muodostavat kokonaisuuden, joka kuljettaa meitä elämässä. Jokaisella on tällainen elämän kulkua ohjaava oma valjakkonsa. Mutta kuka pitää ohjaksia käsissään? Ja kuinka valjakkosi voisi kulkea sopusoinnussa muiden kanssa?

Ajatusjooga tarjoaa meille ratkaisun. Sen lähtökohtana on, että ajatuksilla on luovaa voimaa. Ajattelu vaikuttaa tunteisiin, tunteet ohjaavat toimintaa ja toistuvat teot muovaavat vähitellen luonnetta.
Siksi harjoittaminen alkaa siitä, mikä on kaikkein lähimpänä meitä: omista ajatuksistamme. Kun opimme tarkastelemaan ajatuksiamme rauhallisesti ja tietoisesti, saamme myös enemmän vapautta valita, millaisia ajatuksia haluamme vahvistaa elämässämme.
Luonteen jalostaminen etenee vähitellen jokaisen ajatuksen, jokaisen harjoituksen ja jokaisen tietoisen valinnan kautta. Kehitys ei tapahdu hetkessä, eikä sitä voi pakottaa. Luonteen jalostamisen ei pitäisi olla jatkuvaa pakonomaista itsensä korjaamista, vaan tietoista kasvua kohti omaa syvintä olemustaan. Rentous, ilo ja huumori auttavat matkalla.
Oman kokemukseni mukaan matkan varrella tulee vastaan myös syvänteitä ja vastatuulta. Siksi luonteen jalostaminen on henkisen kasvun tie, jolla rakastavat ja viisaat ajatukset toimivat suuntaviittoina. Tärkeää on huomata omat edistysaskeleensa ja olla kiitollinen niistä.
Luonteen jalostaminen tarkoittaa käytännössä toimimista arjen pienissäkin tilanteissa. Luonteen jalostaminen on olennainen osa henkistä kasvua. Niitä ei voi edes erottaa toisistaan.
Luonteen jalostaminen on henkistä ja psyykkistä työtä. Harjoittamisen tulokset näkyvät tavassa, jolla kohtaamme toisen ihmisen, kuuntelemme erilaisia mielipiteitä tai vastaamme vastoinkäymisiin. Pitkämielisyyden, rohkeuden, sinnikkyyden, suvaitsevaisuuden ja muiden hyveiden vahvistuminen omassa ajattelussa ja käytöksessä ovat merkkejä luonteen jalostumisesta.
Läsnäolon ja kohtaamisen taidot kehittyvät käsi kädessä luonteen jalostumisen kanssa.
Luonteen jalostaminen on vaativa ja myös kaunis matka, joka kutsuu meitä harjoittamaan tietoisuutta jokapäiväisessä elämässä. Jokainen päivä tarjoaa uusia mahdollisuuksia valita hieman enemmän selkeyttä, hieman enemmän hyvyyttä ja hieman enemmän viisautta.
Ajatusjoogan harjoittamisen syvin tarkoitus on vähitellen avartaa ihmisen tietoisuutta kohti hänen todellista sisäistä olemustaan. Luonteen jalostaminen avaa tien sisäiseen viisauteen.

Luonteen jalostumisen kehä. Kaaviota voi tarkastella kahdella tavalla. Kehämäisesti luettuna se kuvaa sitä, kuinka ajatus voi vähitellen muovata luonnetta ja heijastua kohtaamisiin sekä yhteiseen maailmaan. Kehän eri puolilla olevia käsitteitä vertailemalla voi puolestaan pohtia niiden keskinäistä vuorovaikutusta: miten ajatukset vaikuttavat tapoihin, tunteet luonteeseen, valinnat kohtaamisiin ja toimintamme yhteiseen maailmaan.
Lähes jokainen suuri viisausperinne on pohtinut kysymystä siitä, miten ihminen voi elää hyvää elämää. Mooseksen kymmenen käskyä antoivat suunnan sen ajan yhteisölle. Buddha opetti tietoista elämäntapaa, joka vapauttaa kärsimyksen syistä. Patanjali kuvasi joogan eettiset perustat yaman ja niyaman avulla. Jeesus tiivisti opetuksensa rakkauden kaksoiskäskyyn kehottaen rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä.
Vaikka viisausperinteet ovat syntyneet eri kulttuureissa ja eri aikakausina, ne osoittavat samaan suuntaan. Ne muistuttavat, että todellinen muutos alkaa ihmisen sisältä. Vasta sisäinen kasvu voi heijastua tekoihin, ihmissuhteisiin ja yhteiskuntaan.
Nykyajan ihminen elää toisenlaisessa todellisuudessa kuin menneiden aikojen ihmiset. Tietoa on enemmän kuin koskaan, informaatio kulkee nopeasti, näkemyksiä on lukemattomia, vaaditaan avointa keskustelukulttuuria ja todellisuuskäsityksemme on murroksessa.
Ulkopuolelta annettujen ohjeiden seuraaminen ei enää riitä, vaan ihminen tarvitsee syvempää ymmärrystä.
Aikamme tärkeitä kysymyksiä ovat:
Miten valintani lisää hyvinvointia?
Millaiset ajatukset synnyttävät levollisuutta?
Miten omat valintani vaikuttavat läheisiini, työyhteisööni ja koko ympäröivään maailmaan?
Millaiset teot rakentavat maailmaa, jossa kaikkien elollisten on hyvä elää ja olla?
Ajatusjoogi kysyy myös:
Millaiset ajatukset rakentavat maapallolle hyvän tulevaisuuden?

Monissa viisausperinteissä on todettu, että ihmisessä on ajattelua, tunteita ja persoonallisuutta syvempi olemuspuoli. Sitä on kutsuttu esimerkiksi hengeksi, korkeammaksi Minäksi, Buddhan luonnoksi tai Jumalan kuvaksi ihmisessä. Nimitykset vaihtelevat, mutta ajatus on sama: ihmisessä on sisäinen viisauden lähde, joka tulee esiin sitä selkeämmin, mitä rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi mieli tulee. Avain tähän on luonteen jalostuminen.
Kun mieli vapautuu vähitellen tarpeettomasta levottomuudesta, itsekeskeisyydestä ja automaattisista reaktioista, ihminen oppii kuuntelemaan hienovaraisempaa sisäistä ohjausta. Silloin hän ei tee päätöksiä pelkästään mielihalujen tai ulkoisten paineiden perusteella, vaan yhä useammin sisäisen harkinnan, viisauden ja omantunnon ohjaamana.
Ajatusjoogan näkökulmasta luonteen jalostaminen ei ole vain yksilöllinen kehitystehtävä. Kun ihminen oppii luomaan sisäistä rauhaa, se heijastuu kohtaamisiin, ihmissuhteisiin ja siihen ilmapiiriin, jonka hän ympärilleen luo. Hyvät ajatukset eivät jää vain omaan mieleen, vaan ne näkyvät sanoissa, teoissa ja tavassa kohdata elämä. Siksi jokainen askel kohti tasapainoisempaa ja tietoisempaa ajattelua on samalla askel kohti inhimillisempää ja rakastavampaa maailmaa.
Emme voi ratkaista kaikkia maailman ongelmia yksin, mutta voimme vaikuttaa siihen, millaista ajattelua, puhetta ja toimintaa tuomme omiin kohtaamisiimme. Juuri tällaisista pienistä valinnoista rakentuu vähitellen myös suurempi muutos. Rauha.
Juuri tästä syystä luonteen jalostaminen on ollut ajankohtaista jokaisena aikakautena. Yhteiskunnat muuttuvat ja elämä tuo eteemme uudenlaisia haasteita, mutta ihmisen mahdollisuus kasvaa henkisesti täyteen mittaansa säilyy. Siksi luonteen jalostaminen on yksi elämän kauneimmista matkoista.
Jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden ottaa pieni askel kohti sitä ihmistä, joksi voimme parhaimmillamme kasvaa – rakkaudessa, kiitollisuudessa ja ilossa.

Luonteen jalostuminen tapahtuu arjen pienissä hetkissä. Ajatuskompassin avulla voit pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan omaa suuntaasi. Tarkoituksena on huomata, mitä ajatuksia tahdot tietoisesti vahvistaa.
Kun kohtaat päivän aikana tilanteen, joka herättää sinussa voimakkaan ajatuksen, tunteen tai reaktion, pysähdy hetkeksi ja kysy:
Mitä ajattelen juuri nyt?
Huomaa ajatuksesi sellaisena kuin se on. Onko ajatus totta?
Mihin tämä ajatus minua vie?
Lisääkö se rauhaa, selkeyttä ja ymmärrystä vai viekö se niistä kauemmaksi?
Mitä ominaisuutta haluan tässä tilanteessa vahvistaa?
Tarvitsenko esimerkiksi pitkämielisyyttä, rohkeutta, erottelukykyä, suvaitsevaisuutta, sisua, myötätuntoa tai viisautta?
Millainen ajatus tukisi tätä hyvettä?
Muotoile itsellesi yksi rakentava ajatus, johon voit tietoisesti suunnata mielesi.
Miten voin ilmaista sen käytännössä?
Anna ajatuksen näkyä yhdessä pienessä teossa, sanassa tai tavassa kohdata tilanne.
Ajatus on ensin.
Suunta syntyy siitä, mitä vahvistamme.
Hiljainen päätöshetki
Hiljenny hetkeksi ja ajattele yhtä hyvettä,
jota haluat vahvistaa itsessäsi juuri nyt.
Päätä antaa tälle hyveelle hieman enemmän tilaa
ajatuksissasi, sanoissasi ja teoissasi.
Tänään valitsen ajatuksia,
jotka vahvistavat hyvää minussa ja ympärilläni.
Anna päätöksen jäädä rauhassa mieleesi.
Pienestä ajatuksesta voi alkaa suuri muutos.
Rauha – Rakkaus – Hyvä tahto
Ajatusjoogan Tie – sisäisen kasvun polku
Valoisin ajatuksin
Elina Kakko
rajajooganopettaja
VIA-AKATEMIA
Seuraa somessa
Instagram, Facebook, Pinterest, YouTube, TikTok
@ajatusjooga | @via.akatemia | @via-akatemia
@ajatusjooga.elina
©Elina Kakko Via-Akatemian säätiö sr
Tilaa Ajatusjoogan Tie uutiskirje sähköpostiisi.
Saat samalla
Ajatusjoogan aloitusoppaan.
Uutiskirjeessä on mukana blogin kuukausiteemaan sopiva ajatusjoogaharjoitus!

Seuraa ja keskustele somessa
@ajatusjooga
@via.akatemia
@via-akatemia
@ajatusjooga.elina